Karpalolikööri 2.0

19.11.2017

Olen viikonloppuna kerännyt muutamia litroja karpaloita. Eilen nypin niitä vesisateessa kunnes jäädyin pystyyn, ja tänään löntsyttelin räntäsateessa läpimärällä suolla siihen asti, kunnes sormet oli jäisen tunnottomat. Myös kenkä haukkasi vähän jääkylmää suovettä. Saalis on säälittävä mutta kyllä näistä jotakin saa.


En tiedä miten suomummelit oikein kykenee keräämään niin paljon kerralla. Pari litraa on ihan maksimi ja sen jälkeen jokin paikka on jäässä. Keräämistä olisi helpottanut kummasti jos suo ei olisi upottanut ihan niin paljon. Kuva on eiliseltä suolta, jonne en vajonnut niin pahasti.


Kolme vuotta sitten tein ensimmäiset karpaloliköörit, ja nyt heti perään ajattelin tehdä vähän lisää. Karpalolikööriä tehdään karpalosta, sokerista ja viinasta. Sekoitussuhde vaihtelee. Kokeilussa on kolmea eri versiota, koska karpaloita valitettavasti riittää ja tuntokin pikkuhiljaa palailee sormiin.

Perusperiaate on, että aineet laitetaan lasipurkkiin ja sitten odotellaan. Viime kerralla lisäsin sokerin jälkikäteen, mutta nyt laitoin kaiken vaan kerralla. Edeltävän kokeilun löydät täältä: Karpaloliköörin ohje.


Jossakin ohjeessa neuvottiin maustamaan likööri kanelilla ja yhdellä neilikalla. Mua varmaan huijattiin jotenkin, sillä tämä näyttää säälittävältä. Annetaan nyt joululiköörille kuitenkin mahdollisuus. Jouluksihan tämä ei kerkeä.

Karpalon, sokerin ja mausteiden kanssa kaadetaan sopivat viinat samaan purkkiin.



Mun mielestä sekä karpalo että viina on pahaa, joten toivoisin niiden jotenkin neutraloivan toisensa. Viimeksi näin ei käynyt, vaan karpalolikööri oli helvetin pahan makuista. Nyt lisäsin sokerin määrää reilusti ja toivon että maku jalostuu. Parin kuukauden päästä pitäisi olla valmista.


Voi olla että olen liian kännissä raportoidakseni.

Erakoituminen etenee

3.11.2017

Luulen, että retkeilijöissä on paljon niitä, jotka viihtyvät hiljaisuudessa. Mikä on parempaa kuin koskematon hanki, tyhjä autiotupa tai se, ettei puhelin kuulu?


Musta on kuitenkin mukava nähdä ihmisiä autiotuvilla. Mitä kauempana tupa on tiestä, sitä mukavampaa väkeä siellä käy. Silti, jos voi valita, olen mieluiten yksin. Jos olet yksin tuvalla ja joku lähestyy tupaa, mitä mietit?

Käykö mielessä se, että onpa mukavaa saada seuraa? Vai oletko kaltaiseni, joka nukuttuaan tuvalla yksin miettii, miten mukavaa oli kun kukaan ei tullut?

Olen tavannut tuvilla kivoja tyyppejä, joiden kanssa jutustelu on jatkunut myös vaellusten jälkeen. Nytkin mietin, missä paikassa mahdollisesti tapaan seuraavan kerran ne sisarukset, joihin olen törmännyt kaksi kertaa sattumalta, kerran Abiskon lähellä ja kerran Barraksen. Mietin myös, millainen reissu oli eräällä naisella, joka käveli Kevolla yksin ja jonka tunnistin äänestä. Samalla vaelluksella tapasin miehen, jonka matka jatkui Muotkalle. Kuinkahan se reissu meni? Kerran tuvalle tupsahti keskellä yötä mies, joka oli hiihtänyt etelänavalla. Kello oli kaksi ja olin yksin. En muista miltä tämä tyyppi näytti. En kuitenkaan usko, että se oli unta.


Tuvilla on mukavia ihmisiä joilla on hyviä kokemuksia ja mielenkiintoisia tarinoita. Silti en ole pahoillani, jos tuvalla ei ole muita.

Hiihdin viime keväthangilla yksin, ja törmäsin useasti siihen, että mulle tultiin pitämään seuraa tai pyydettiin varaustuvan puolelle, kun siellä on muitakin. Muutama jopa voivotteli, kun ihan yksin siellä vain olen. Ehkä kysyjät olivat sosiaalisempia ja kaipasivat itse seuraa. Ehkä he eivät olisi viihtyneet yksin, en tiedä. Mä kuitenkin viihdyn.


Tiedättekö Inarin Tinjan? Tinja elää Muotkan laidalla koirien ja hevosten kanssa. On siellä Alexkin. Tinja tykkää olla yksin, mutta on tosi kiva tyyppi ja vetää kaikenlaisia koiravaljakko- ja hevosjuttuja erilaisille porukoille. Silti, yksin oleminen on se, mistä hän tykkää. Näen tässä ajattelutavassa jotain samaa, kuin omassanikin.

Jossain 50 hengen humanistilaumassa mut syödään elävältä. En viihdy mitenkään, en sovi joukkoon ja päällimmäinen tunne on pois täältä. Kommunikointitapa on erilainen. Olen kasvanut teekkaripiireissä, joissa akateeminen vittuilu on uusi musta. Se mikä mulle on normaali, on jollekin toiselle todella tyly. Jos yritän olla erityisen neutraali, joku pahoittaa silti mielensä, enkä edes huomaa miksi. Ihmiset eivät ole vääränlaisia, vain erilaisia. Jos et sovi joukkoon, vaihda joukkoa. Niin kirjoitti Keakin.

Vaikka ison osan työstä teen joko ulkona luonnossa tai kotona koneen ääressä, tähän liittyy myös sosiaalinen puoli. En tiedä kuinka muut erakkoluonteiset selviävät töissä? Valikoituuko työ siten, että sitä voi tehdä kammiossa? Joku tutkijan ura voisi olla hyvä. Kerran kuussa voi laittaa raportin, että tämmöstä mä olen tehnyt. Mun työhön liittyy tosi kivoja haastatteluja ja tapaamisia, messuja, koulutuksia ja vaikka mitä. ISPOt on yksi megaluokan tapahtuma, jossa kävin alkuvuodesta. Siellä on halleittan ihmisiä ja kamoja, ja oli kutkuttavaa tutustua kaikkiin niihin. Tällaisten superisojen tapahtumien jälkeen tarvitsen tupla-ajan hiljaisuutta palautumiseen. Oikeastaan tarvitsen sitä jokaisen sosiaalisen päivän jälkeen. Yksi päivä Helsingin hälyssä tarkoittaa kahta päivää laavulla ja poluilla. Pidän näistä hälyisistä päivistä kyllä, kunhan se pysyy vain mukavana vaihteluna. Suurkaupunkiin mua ei saa asumaan. Kun käyn edes naapurissa kahvilla, senkin jälkeen pitää olla kolme tuntia hiljaisuudessa jotta korvat lakkaa soimasta.


Olen ennemmin ulkona, kuin näkyvä tyyppi somessa. Hirveän epäseksikästä ja huonoa brändin rakentamista, eikö vain? En jaksa ottaa feikattuja kuvia enkä suunnitella ja laskelmoida. Se ei ole aitoa. Jätän sen muille. Instassa mulla on nyt ollut kuukauden tili, jolle en ole tehnyt mitään. Tuntuuko musta vaan, vai onko joku someinflaatio menossa? Vastaavasti tunnen kyllä vaikka kahviloissa ja hotellin aamupalalla olevani se outo tyyppi, jonka puhelin ei olekaan liimattuna käteen. Ehkä tämä on vain jokin vastareaktio. Nyt en enää oikein osaa edes aloittaa instassa. Pitäisikö ekan kuvan olla joten huippua ja superia? Mulla olisi tarjolla kuva koirasta, jolla on hampaissa ruma ja rujo luu. Koira oli siitä erityisen onnellinen.


Talvi tulee, ja oikeastaan toivoisin että täällä etelässäkin se pysyy. Mulla on pohjoisessa ainakin kuusi paikkaa tiedossa, minne haluaisin mennä. En tiedä minne menen, mutta en aio somettaa sukset jalassa. Jälkikäteen kerron sitten kyllä, mikä ihana paikka kannattaa käydä katsomassa.

Kyllä mun on hyvä aika siirtyä erakoitumaan jonnekin tunturin juurelle pysyvämmin. Voisin lähettää sitten kerran kuussa raportin, että miten menee. Sen voin sanoa, että olen paljon onnellisempi ulkona kuin sisätiloissa tai somessa.

Olkoon tämä raportti numero 1, marraskuu.
by mlekoshi