Treriksröset-Gappo-Pältsa-Kilpisjärvi lapsen kanssa

15.8.2017

Käytiin taas kerran Kilpisjärvellä. Jokin mua vetää paikassa puoleensa, vaikka matka on pitkä. Viime kerralla hiihtelin keväthangilla yksin, mutta tälle reissulle otin mukaan tyttären. 11-vuotias on mankunut Lappiin koko vuoden, eikä automatka haittaa (kiitos tubettajien). Siispä lapsi on käynyt tänä vuonna sekä Hetta-Pallaksella että nyt Kilpisjärven maastoissa. Mikä olikaan tuomio? Tää on paljon parempaa kuin metsä. Loistavaa.



Reittisuunnitelmana oli laivamatka retkeilykeskuksen rannasta kolmen valtakunnan rajapyykin suuntaan, ja tavoitteena kävellä tuvalta toiselle. Matkalle osuvat Kuohkimajärvi, Golda, Gappo, Pältsa ja taas Kuohkimajärvi. Reitti on kiva rengas ja sen varrella on muutamia mukavia nähtävyyksiä. Norjan tupien avain oli mukana, kuten myös teltta kaikkine majoittumisvälineineen. Varsinkin viimeinen pätkä Pältsalta on pitkä ja pomppuinen, joten ajattelin yöpyä välillä teltassa. Se ei sopinut tyttärelle, joka halusi telttailemaan tuvan pihaan. Tuvilla oli paljon suomalaisia ryhmiä jotka valtasivat kokonaisia tupiakin, mutta mahduttiin halutessamme sekaan. Aina on vaihtoehto yöpyä teltassa jos porukkaa on paljon. Pältsalla saatiin nukkua kahdestaan.



Lapsen kanssa vaeltaminen on musta jo niin normaalia touhua, etten oikein keksi siitä mitään erityistä sanottavaa. Tämä lapsi tallaa siinä missä aikuinenkin, kiukuttelee nälkäisenä siinä missä minäkin ja hoitaa retkeilyyn kuuluvia askareita silloin kun huvittaa. Tauot käytetään sarvien etsimiseen tai muuhun loikkimiseen. Viimeisimmän, pitkän pätkän pelastus oli Pältsan tuvalta löytynyt suomenkielinen Aku Ankka, jota lukemalla aamupalaa upposi normaalia enemmän. Ylämäessä ja pitkänä päivänä tarvitaan energiaa. Suomalaisissa lapsi aiheuttaa aina vähän keskustelua, mutta esimerkiksi Gapon tuvalla oli norjalainen seurue jossa oli kuusi 1-14 -vuotiasta lasta. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Suomalaiset voisivat rohkaistua hieman.


Kokonaisuudessaan retkeen meillä meni kuusi päivää ja viisi yötä. Matkat hoidettiin Kilpikseltä mennen ja tullen laivalla, koska huvitti. Laiva voi sesonkeina olla täysi, ja vaeltajille voi olla parempi yrittää mahtua iltapäivän ja illan laivaan. Aamupäivän laiva on usein täysi päiväretkeilijöistä. Reissulla pidettiin myös yksi välipäivä, koska huvitti. Tämä ehkä kuvastaa mun nykyistä retkeilyä aika paljon: Teen mikä itsestä tuntuu parhaalta ja heivaan suunnitelmat mäkeen. Välipäivä jos huvittaa, laiva jos huvittaa. 35 kilsaa etenemistä jos huvittaa. Yleensä yksin matka vaan jatkuu ja jatkuu.. Lapsen kanssa käveltiin sellaisia reilun kympin päivämatkoja, joka oli melko sopiva.

Reittikuvaukset:
Laiva-Kuohkimajärvi: Helppoa hiekkatietä. Nähtävyydet: Kolmen valtakunnan raja.

Kuohkimajärvi-Golda: Helppoa polkua, lyhyt matka.

Golda-Gappo: Ensin suo-osuus, jossa pitkoksia helpottamassa kulkua. Sitten tiukahko nousu ylemmäs, jonka jälkeen pieni silta puron yli ja jonkin matkaa helppoa polkua. Loppumatka pomppuisaa ja kivikkoista polkua. Välillä on pari hyvää puropaikkaa lounastauolle. Vesi oli sopivalla tasolla joten ylitys tuvan lähellä oli helppo, mutta alas ei kannata katsoa. Vesi tuvalle haetaan kaukana alhaalla olevasta purosta. Tuvan lähellä olevasta lammesta ei saa juoda. Nähtävyydet: Barras.

Gappo-Pältsa: Polku seuraa koko matkalla mönkijäuraa ja menee harjun päällä. Puro halkaisee harjun kerran, joten se on ainut paikka vesitäydennykselle ja lounastauolle, ellei halua kipittää ylimääräisiä. Nähtävyydet: Harjupolku on jo sellaisenaan kaunis. Pältsan tuvalla on sauna ja tuvan lähellä vesiputous.


Pältsa-Treriksröset: Tiukka nousu tunturiin. Monta nousua ja monta laskua. Reitti on alkumatkaa lukuunottamatta sama myös talviretkeilijöille, joten reitti on merkitty korkein ristiviitoin. Viimeiset kolme kilometriä alamäkeä. Kyltit väittävät matkan olevan 14km, mutta varaudu lukemaan 17.


Keltainen piste alhaalla on se varsinainen raja, Treriksröset. Oikealla on Suomi, edessä Norja ja kuvauspaikkana Ruotsi. Kastuttiin hieman tuosta usvaisesta sadepilvestä, muttei pahasti.

Vinkit lasten kanssa retkeilyyn:
1. Paljon naposteltavaa, jotka lapsi voi ohjatusti valita itse
2. Katso että lapsi juo tarpeeksi. Meillä kulkee mukana mehutiivistettä, joka lisää juomista
3. Valmistaudu auttamaan kamojen kanssa tilanteen mukaan (pitkät päivät tai pitkät nousut)
4. Pienikin ylitys voi olla lapselle iso asia. Opeta kahlauksen perusteet pienessäkin purossa
5. Rohkeasti sinne vain jos retkeily lasta kiinnostaa. Palkinnoksi vaelluksen jälkeen esim. jättipitsa


Ihana Hetta-Pallas

11.7.2017

Hetasta Pallakselle menevä vaellusreitti on suosittu. Syy on selvä, sillä maisemat ovat kerrassaan upeat! Avotunturi on se, mistä mä tykkään. Hetasta Pallakselle on matkaa noin 55 kilometriä. Tällä kerralla aloitettiin Pallaksen päästä ja mukana oli kaksi aikuista, 11-vuotias lapsi ja neljä koiraa.

Kun aloittaa Pallakselta, pääsee nousemaan suoraan avotunturiin. Ei metsää, ei venekyytejä, ei hienojen maisemien odottamista. Välillä kun muistaa vilkaista taakse, maisemat ovat heti siinä. Elämä on lyhyt, aloita Pallakselta.


Ollaan käyty lasten kanssa täällä kolme kertaa. Aina on ollut vähän ryttyjä matkassa, mutta tällä kerralla kaikki meni oikein hyvin. Mua ei rytyt oikeastaan haittaa. Pääasia on että lähdetään, ja matkalla tehdään sitten mitä tehdään. Nyt piti soveltaa koirien kanssa, koska kahdella alkoi juoksut ja uroskoirahan tykkäsi siitä erityisen paljon.

Reitillä oli tosi paljon koiria. Oli hiljaisia koiria, oli jatkuvasti haukkuvia koiria, oli myös irtokoiria. Meillä uroskoira otti tosi pahasti kierrosta juoksuisista nartuista, enkä jaksa sitä vöyhkäämistä yhtään. Ei varmaan jaksa muutkaan. Nämä ovat hiljaisia koiria, joten eivät hauku juuri koskaan, mutta uroksesta tulee todella levoton jos on juoksuisia narttuja. Päätettiin parin päivän jälkeen jakautua oman sekä muiden rauhan vuoksi eri porukoihin, ja lähdin juoksuisten narttujen kanssa takaisin Pallakselle. Mies, lapsi ja kaksi koiraa jatkoivat matkaa, ja sovittiin tapaaminen parin päivän päähän Ketomellan parkkipaikalle. Sen jälkeen kaikki koirat olivat rauhallisia.


Hetta-Pallas on suosittu vaellusreitti, ja kun väkimäärä lisääntyy, lisääntyvät myös ongelmat. Joku kertoi vaihtaneensa paikkaa jatkuvasti haukkuvien koirien vuoksi, osa ei jaksa Hannukurun hotellimeininkiä, ripariryhmiä ja äänekkäitä porukoita. Mullekin on reitillä huudettu TERVETULOA HANNUKURUUN! Kiitos kiitos, se taisikin olla kilometri seuraavaan paikkaan..

Jos vaeltaa tällä reitillä, on hyväksyttävä se, että muita ihmisiä on paljon eikä rauhallista telttapaikkaa välttämättä löydä. Poluille suuretkin ihmismäärät katoavat, joten kävellessä on rauhallista.


Koirien lisäksi reitillä oli muutamia lapsia. Meillä päivämatkat olivat siinä 10 kilometrin luokkaa, lapsi kantoi itse omat tavaransa ja näytti viihtyvän hyvin. Mun vinkit lasten kanssa retkeilyyn on seuraavat:

  • Kävelyn ajaksi keksejä, patukoita, naposteltavaa PALJON
  • Illaksi aina jälkiruoka: letut, suklaamousse, keksit kermavaahdolla ja hillolla
  • Illaksi joku puuha: sarjakuvia, värityskirja tms.

Pursotettava kermavaahto ja hillopurkki on ihan ehdottomat. Vaahtoa voi laittaa kekseille ja kaakaoon, hilloa taasen keksien lisäksi muroihin ja puuroon. Purkeista tulee vähän painoa mutta sitäkin enemmän iloa.

Koska meitä oli aika paljon, otettiin mukaan kaksi telttaa. Meillä ei ole mitään superisoa telttaa johon mahtuisi mukavasti kolme henkeä ja kaikki koirat. Lapselle oli ok nukkua omassa teltassa, kunhan sinne tulee mukaan turvakoira. Aikuisten teltassa oli kolme koiraa absidissa ja lapsella yksi koira teltassa sisällä. Lapsi kantoi telttansa, alustansa, makuupussinsa, vaatteensa, välipalapatukkansa ja aku ankkansa itse. Painoa lapsen repussa oli ekana päivänä 7 kiloa. Punnitsin repun kotona ja painossa saattaa olla mukana ne vaatteet, jotka lapsella oli kävellessä päällä. Reppua kevennettiin sitä mukaa, kun muihin reppuihin tuli tilaa (eli syötiin). Myös koirille siirrettiin tavaroita kannettavaksi.

Hetta-Pallas soveltuu hyvin lapsiperheille. Tupia on tasaisesti ja paljon, välimatkat ovat maltillisia, maisemat hienoja ja polku helpohkoa mutta vaihtelevaa. Sanoinko jo näistä maisemista?


Koirat ovat nyt olleet aika monella vaelluksella mukana. Osa koirista on oppinut retkeilyyn liittyvät asiat helposti, osalla on vielä tekemistä. Koirissa on erilaisia luonteita, ja ne ovat hyviä eri asioissa. Kaksi erottuu joukosta, nimittäin Brikka ja Nasu. Sydänvikainen Brikkis oli mukana nyt ensimmäistä kertaa, ja se on oikein hyvä ja vaivaton koira retkellä. Ei sinkoile, kävelee rauhallisesti, kantaa reppunsa ja illalla sopeutuu siihen, mitä on. Nasu on samanlainen, helppo ja vaivaton. Kraflalla on hirveä meno päällä, ja se alkaa käydä hermoon. Tuutikilla tuntuu olevan aina jotain vaivaa (hiertymiä, ei jaksa, pitkän päivän jälkeen saattaa linkuttaa) ja eniten vaatimuksia petipaikan ja muiden suhteen. Se ei ole kovin hyvä yhdistelmä retkeilyssä.

Koirilla oli tällä reissulla erilaisia tehtäviä. Tuutikki sai kevyitä tavaroita kannettavakseen, joten se oli roskis, ja kuvan Brikkis herkkukoira. Sillä oli kaikki keksit. Brikkis oli tottumattomin reppuun, joten sille piti aina näyttää mitä reppuun on menossa ja mitä sieltä otetaan pois; lusikka, maitojauhe, nappulapussi. Kaikkea jännää rapinaa!


Auto meillä odotti Pallaksen parkkipaikalla, ja kävin myöhemmin noukkimassa lopun porukan Ketomellasta. Hetan venekyydit ja viimeinen metsäpätkä ei kuulemma kiinnostanut. Jäi siis vielä jotain seuraavallekin kerralle.

Aikaisemmat Hetta-Pallasta koskevat tekstit löydät täältä:

Hetasta Pallakselle ja takaisin, 110km

Hetta-Ketomella lapsen kanssa

Kävelin Hetta-Pallaksen kokonaan myös vuonna 2016, mutten tainnut kirjoittaa siitä. Kirjoitin kyllä retkiherkuista, ja 5 helppoa vinkkiä löydät täältä: 5 helppoa retkiherkkua
by mlekoshi