Häämuotia Huippuvuorilla

27.8.2013

Nyt on loistoaika suunnitella seuraavan talven aktiviteetteja! Vaikka syksykään ei ole vielä pitkällä, inspiraatioksi pieni juttu viime talvesta. Mitä muuta Huippareilla voi pitkien vaellusten lisäksi tehdä -siitä juttuja tulossa myöhemmin!

Hääpäivänä maaliskuussa 2013 ihanainen Longyearbyen tarjosi meille -28 astetta pakkasta ja armottoman tuulen. Laukkuja pakatessa lupailtiin vielä -34 astetta, joten olihan toteutunut lukema jo varsin leppoisa. Vihkiminen oli kuitenkin lämmin tapahtuma Sysselmannenin toimistolla, todistajina toimistotäti ja poliisi. Ilmeisesti siellä ei järjestetä kovin monia vihkimisiä, ainakaan maaliskuussa, sillä kaikki tiesivät että me ollaan nyt NE. Ihme virnuilua joka puolella.

Häämuotia Huippuvuorilla 2013:

Puku: Sand
Kengät: Ecco goretex
Takki: Haglöfs Lim down hood
Hanskat: Millet
Aluskerrasto: Ruskovilla
Bokserit: Devold
Pipo: Joku villa/fleecemyssy joka estää aivojen jäätymisen






Pienet hapot seikkailupuistosta

26.8.2013

Käytiin viikonloppuna rimpuilemassa eräässä seikkailupuistossa. Kyseessä on puihin rakennettu kiipeily- ja rimpuiluratasetti, jossa valittavia eritasoisia ratoja on useampiakin. Alkuajatus tämmöisestä turisteille rakennetusta kyhäelmästä oli hieman nihkeä, koska kiivetään kuitenkin ihan keskenämme (silloin kun satutaan kiipeämään), ja kaapit on täynnä valjasta, jääruuvia, vastaavaa via ferrata -settiä ja muuta kallista mutta ah niin mukavaa kilkettä. Ei varsinaisesti tarvita ohjaajaa joka pukee valjaatkin päälle, joten puiston pukeutumispalvelu hieman hymyilytti. Nappasin vielä hyllystä vihreän Petzlin kypärän katsoakseni onkohan jotain tuotekehitystä viime vuosina tapahtunut ? Hyvin nopeasti mua sitten opastettiin ettei se kiipeilykypärä mahdu mulle. Joo ei varmasti mahdu, koska mun 7-vuotiaalla on samanlainen.

Ratoja oli ihan lapsille, muutamia hauskoja mutta läpikäveltäviä aikuisille ja sitten sport, jossa sai jo vähän pinnistää. Ei ehditty menemään sitä rataa loppuun asti, koska pöytävaraus ei odota.. Seuraavalla kerralla sitten.

Aloituspisteisiin oli erilaisia nousuja. Tässä yksi.

Matkalta löytyi kaikenlaista värpäkettä.

Hinataan ylitysväline lähemmäs, pylly laudalle ja menoksi!

Skeittilauta ja jäkittävä synttärisankari.

Vaijeriliukuja oli jokaisella radalla. Päätepiste näkyy vaivoin.

Mitähän tästä tulee...

Hyvä tuli (kädet sinne puuhun, pöljä).

Sisäreisitreeni.

Välillä liu'utaan kelkalla.

Olisikohan tämä pisin liuku ? Jotain 200  metriä.

Auton yli liukuessa saa aikaan hyviä ilmeitä!

Vielä näkyy sininen piste, loppua ei näy!

 Ja sitten sport! Aloitusseinä on kiipeilyotteilla. Jos joku haluaa kiivetä väriä, sekin onnistuu. Tyydyttiin jotenkin rämpimään ylös, toisten tullessa samaa reittiä alas. Ensimmäinen setti kertoo mistä tässä radassa on kyse. Tässähän meinaa apina väsyä! Toki välissä pitää kilkutella itseään vaijerista irti ja stopparin toiselle puolelle, ja jos siinä ei ensimmäisellä, kolmannella tai viidennelläkään onnistu, alkaa veekäyrä vähän nousemaan. Omissa kamoissa on se hyvä, että ne saa aina auki ja aina kiinni.

Heiluvaa verkkoa ylämäkeen (käsiin sattuu au au).

Yltää yltää !


Hyvin menee, ylämäkeen tämäkin. Tällä korkeudella puut jo huojuvat.

Liaaniliuku ja meille exit. Ruoka on kohta valmis.

Varusteet on sellaiset, ettei käytettävän lukitussysteemin kanssa ole mahdollista pudota. Näistä aukeaa kerrallaan vain toinen. Haittapuolena on se, että yleensä värkit toimivat oikein kivasti, mutta välillä eivät. Ainakaan oma hermo ei kestä sitä ettei itseään saa klipattua joka kerralla halutulla tavalla, vaan pitää asetella ja nakuttaa uudelleen ja uudelleen, eikä se vaan nappaa vaijerista kiinni. Tällaisessa turistipaikassa idioottivarma lukitusmekanismi on varmasti paikallaan, mutta omaan selkärankaan on kyllä melkoisen hyvin iskostunut se, että kerrallaan avataan vain yksi ja aina ollaan vaijerissa toisella kiinni.


Vaikka alkuun oltiin vähän epäröiviä, oli puistossa varsin mukavasti tekemistä sellaisellekin joka tykkää kiivetä "oikeesti". Vietettiin puistossa noin kolme tuntia, jonka aikana mentiin kolme rataa. Vaikka porukkaa tuntuikin olevan paljon, se hävisi metsän uumeniin eikä missään tarvinnut jonotella. Riisumispalvelu toimi myös lopussa. Kannattaa kokeilla !

Mikä? Atreenalin Seikkailupuisto
Missä? Rauha, Lappeenranta
Muuta? Paljon venäläisiä.

Erilainen aamu

20.8.2013

Viime viikolla oli kova hinku laavulle, muttei tuntunut löytyvän sopivaa aikaa. Silloin kun olisi voinut mennä, ajankäytöstä kilpaili kaikki keskeneräisen omakotitalon rakennustyöt. Talo voitti. Kun työt oli (puoliksi)tehty, ei vaan enää jaksanut eikä huvittanut. Sellaisissa tilanteissa paras mitä oman jaksamisen kannalta kannattaa tehdä, on mennä silti laavulle. Vaikka ei huvita, jaksa eikä kiinnosta. Syksyisin illat alkavat uhkaavasti täyttyä kaikenmaailman vanhempainilloista ja harrastusten aloituskokouksista, joten mistä napataan laavuilulle sopiva rako? Koska ei-ole-aikaa fraasi on yleensä vain tekosyy, päätin runnoa laavukäynnin pakolla ohjelmistoon ja nauttia laavun tunnelmasta aamupala-aikaan.

Sellaisina päivinä kun ei ole kiinnostusta rämpiä montakaan kilometriä putikossa, arvostan laavun lähellä olevaa P-aluetta ja hyväkuntoista polkua. Tälle laavulle pääsee myös pyörätuolilla ja rattailla, ja vaikka helppokulkuisuutta pidetäänkin tosivaeltajien keskuudessa moitittavana, on se joskus ihan tosi kiva juttu. Kuten tänään.

Aurinkoinen, hiljainen aamu.

Tyyntä..

..vain pientä solinaa..


..ja hervoton savu! Pitikö nämä sytyttää nykyisin päältä ?

Aivan ehdottoman loistava tapa aloittaa päivä! Aamulla koululaisen nakertaessa aamupalaansa pakkasin omat tavarani, vein pienemmän eskariin ja lähdin itse laavulle. Sen suurempaa valmistautumista ei tarvita. Kahdeksan jälkeen laavulla ja maastossa oli hyvin hiljaista. Vain lintujen sirputusta ja raakuntaa, vesikirppujen äänettömät hypähtelyt joella, jonkun isomman molskahtelua. Ketään ei näkynyt, vain renkaina lainehtiva kosteikko. Olikohan se majava ?

Makkarakiintiö on tullut täyteen ajat sitten. Aamupalaksi oli tällä kerralla tarjolla savustettua lihapiirakkaa ja termarikahvia. Vaihtuvat eväät vaativat toki vähän vaivannäköä, mutta on sen arvoista. Parhain nuotiolihapiirakka on sellainen pieni pyöreä grahamlihis, mutta niitä ei kaupassa ollut. Väliin laitetaan voita, kinkkua, keitetty kananmuna, kurkkusalaattia ja ketsuppia.

Nam.

Byrokratiaa Norjan ihmemaassa

16.8.2013

Ennen luulin että meillä Suomessa jotkin tahot, kuten Kela ja verottaja, ovat vähän hankalia. Sitten tutustuttiin Norjaan.

Meillä on pienet ja eripuraiset suvut. Miehen puolelta sukua löytyy käytännössä pelkästään vanhemmat, ja itselläni on sekalainen sakki toistensa kanssa toimeentulematonta porukkaa. Minkä tahansa juhlan, esimerkiksi häiden, järjästäminen sellaiselle ryhmälle on aika vaivalloista. Jos yksi tulee, toinen ei mielellään tule, eikä ainakaan samaan aikaan. Sitten on vielä se kolmas, sekään ei viihdy sen ja tuon kanssa. Pitäkää tunkkinne, juhlitaan sitten kaksin!

Alusta asti oli selvää ettei mitään perinteisiä prinsessahäitä valkoisine hörsöpörsöpukuineen ole tulossa. Missään kuraojassakaan ei toki aiottu tahtoa, koska onhan ne sentään häät, arvokas juhla. Koska mentiin kihloihin Sarekissa, oli selvää että mennään naimisiin jossakin joka nokittaa tämän. Mikä olisi meille parempaa, suurempaa tai mielenkiintoisempaa kuin persejontka Sarek? Oikeastaan muita vaihtoehtoja ei nähty kuin Huippuvuoret. Siinä sivussa voikin sitten vähän harrastaa !

Vaikka huipparit onkin osa Norjaa, sitä koskevat monet poikkeukset. Kaikki Norjan lait eivät sellaisenaan päde Huippuvuorilla. Longyearbyenissä on paikallishallinto, joka vastaa niin infrasta kuin poliisitoimesta, niin päivähoidosta kuin energia-alan hallinnosta, etsintä- ja pelastustoimesta.. Eli jotakuinkin kaikesta. Tämä viranomainen on Governor of Svalbard, norjaksi Sysselmannen. Meistä kumpikaan ei kuulu kirkkoon, joten vastaisikohan sysselmannen myöskin siviilivihkimisistä..? Onkohan se edes mahdollista? Otettiin yhteyttä.

Sysselmannen vastasi sähköpostiin muutamassa päivässä ja meidän onneksemme kertoi että huippareilla ylipäätään on toisen pohjoismaalaisen mahdollista mennä naimisiin ja sysselmannenhan siitäkin sitten vastaa. Vihkiminen kelpaa Suomessa sellaisenaan, eli kotimaassa ei ole tarvetta käydä maistraatissa ja viettää "vain" hääjuhlaa Norjassa. Vihkiminen Huippuvuorilla ja siitä saatu paperi kelpaa Suomessa sellaisenaan. Kivaa! Meidän täytyi vain toimittaa etukäteen prøvingsattest norjaksi ja sopia aika. Hääajassa he ovat kuulemma hyvin joustavia, kunhan päivä sovitaan muutamaa kuukautta etukäteen ja aika sijoittuu virka-ajalle (8.30-15.30) ja paikkana on sysselmannenin toimisto. Melko joustavaa, eikö?

Paperiasiat olivatkin vähän kimurantteja. Naapurimaamme Kingdom of Norway halusi että toimitamme heille mm. syntymätodistukset, esteettömyystodistuksen, kopiot passeista, ja sitten neljä muuta paperia. Sieltä haluttiin että joku minun tuttuni, ja joku mieheni tuttu, kahdella erillisellä lomakkeella erikseen meidän molempien osalta vakuuttavat että emme ole tulevan mieheni kanssa läheistä sukua. Syntymätodistukset tai Suomen viranomaisten antama esteettömyystodistus ei riitä, jonkun satunnaisen tuttavan vakuutus tarvitaan myös. Lisäksi näiden henkilöiden tuli merkitä mahdolliset edeltävät avioliitot ja päättymisen syy. Ihan oikeesti.

Tämän suomalaisen esteettömyystodistuksen ja kahden naapurin luotettavan vakuuttelun lisäksi meidän täytyi molempien täyttää lappu jossa vaihteeksi itse vakuutamme ettemme ole sukua toisillemme. Lapuissa oli myös muita melko vinkeitä kysymyksiä.





Viimeisenä allekirjoituksillamme todistimme että olemme menossa naimisiin omasta vapaasta tahdostamme ja ymmärrämme että puolisolla on sama oikeus avioeroon kuin itsellämme. Kyllä. Näiden yhdeksän lappusen jälkeen oli paperiasiat kunnossa, ja sitten vasta oli Norjan viranomainen tyytyväinen.

Vääristä tiedoista saa sitten putkaalinnaavankeutta!

Koskenlaskua Ruunaalla

12.8.2013

Ensimmäisen kerran tutustuttiin koskenlaskuun Pienen Karhunkierroksen varrella, kun laskettiin Jyrävältä rajalle. Hieno kokemus, vaikkakin kyseessä oli kaupallinen opastettu lasku. Siihen nähden etten pidä vedestä oikeastaan muuten kuin juotuna ja suihkussa, tämä koskenlaskuhomma on kyllä mukavaa puuhaa. Myös 6-vuotiaan tytön mielestä se oli niin hauskaa, että otettiin laskut tänä kesänä uudestaan. Paikaksi valikoitui Ruunaa, joka oli sopivasti melkein kotimatkan varrella ja alueena kokonaan uusi tuttavuus.

Viimeisellä parilla reissulla meillä on ollut miehen kanssa toimiva työnjako. Leidit reissaa ja ukko varailee kotoa(töistä)käsin majoituksia ja muuta tarpeellista. Varsinkin lapsen kanssa reissatessa on aivan mahdotonta tehdä päivän tarkkuudella huone- ja muita varauksia ja nauttia vielä leppoisasta aikatauluttomasta lomailusta. Niinpä tälläkin kertaa ilmoitettiin Ranualta miehelle että halutaan Ruunaalle majoitus+koskenlasku, ja sitä saatiin. Hieman avonaisempien toiveiden esittämisestä olen jo jotain oppinut. Edeltävän kesän reissulla tilasin mieheltä majoituksen maksimissaan 400 kilometrin päähän Rovaniemeltä, etelän suuntaan. Saatiin vastauksena osoite ja maininta siitä, että reitti sisältää vesistönylityksen. Ajatti meidät Hailuotoon, pkele..!

Ruunaan reissu oli kotimatkan varrella Hetta-Ketomellan vaellukselta palatessa. Meille varatun majoituksen palvelutiskiltä oli seuraavalle päivälle helposti saatavilla vain perinteisellä puuveneellä tehtäviä laskuja. Kumiveneellä lasku houkutteli enemmän, mutta oma olo oli nestehukasta johtuen vielä aika heikko. Ei huvittanut lähteä etsimään toimijaa jolla on vielä seuraavalle päivälle tilaa kahdelle kumiveneessä, joten sopeuduttiin ajatukseen moottoriavusteisesta laskusta. Vähän turhan turistimeininkiähän se mun makuun on, mutta sillä mentiin.

Vene ja turistimassa.


Pientä pulputusta


Vähän kuohuja



Ihanainen Neitikoski


Virtaa virtaa

Tasaista virtaa


Matkalla myös kastuttiin, kokonaan!

Muutaman kosken jälkeen oli ruokailu. Hyvä ruokailu olikin! Tällä toimijalla oli koskireitin varrella suurehko mökki, jossa oli tarjolla salaatteja, piirakoita, lohta ja perinteistä pannukahvia kuivakakkuineen nuotion äärellä nautittuna. Tässä vaiheessa reissua ruoka alkoi mullekin maistua, nam.

Keli suosi ja reissu oli ihan kokeilemisen arvoinen, mutta oltiin tytön kanssa yhtä mieltä siitä, että moottoriavusteiset värkit jätetään jatkossa väliin. Melominen on se juttu. Harkintaan menee koskien uusintalasku jollakin toisella tyylillä. Ruunaan maisemat olivat myös sen verran mukavia, että 31 kilometrin Koskikierros tulee kävelylistalle tulevaisuudessa. Ehkä sitten kun Lappiin ei ehdi mutta jonnekin luontoon tekee mieli.. Ja suuremmat massat ovat jo reitiltä hävinneet.

Hetasta Pallaksen suuntaan

11.8.2013

Hetta-Pallas taitaa kuulua Suomen suosituimpien vaellusreittien joukkoon. Tätä pätkää lähdettiin tarpomaan 7v tytön kanssa asenteella 'kävellään mihin huvittaa ja sitten lähdetään kotiin'. Kaukaisena haaveena oli toki Pallas, mutta realistisina sovittiin autonsiirtopalvelunkin kanssa niin, että auton siirtopaikka ilmoitetaan vasta matkalta. Suoraan Pallakselle ei siirretä. Matkaa Hetasta Pallakselle on 55km, joka ylämäkineen olisi melkoinen ponnistus tulevalle tokaluokkalaiselle.

Kotona mietittiin miten päästään retken loputtua takaisin autolle ja kuinka Hetan päässä ylitetään järvi. Netissä tietoa on aika niukasti, mutta reitin suosio huomioonottaen kyseiset pulmat ovat helposti ratkaistavissa. Selkein tapa on autonsiirtopalvelu Hetasta Pallakselle ja venekyytejä tarjoaa muutamakin toimija. Riitti että käveli tiskille tai venetaksikyltin suuntaan ja kyyti järven yli onnistui. Mitään aikatauluja ei toki ole. Kotoa käsin oli siis hieman hankalaa arvioida miten kyyditykset hoituvat käytännössä.

Ensimmäinen päivä oli jo illan puolella kun päästiin matkaan, joten käveltiin vain Pyhäkeron tuvalle. Matka on 6-7km ja meillä meni siihen lakankeruutaukoineen aikaa melko tasan kaksi tuntia. Olin aivan varma että kaikki lakat reitin varrelta on jo naposteltu, mutta vielä mitä! Keltaisia muhkeita palluroita näkyi polulle asti runsaasti ja suolle oli sitten koukattava..


Amatöörivirhe: Ei rasiaa mukana.

Jos pysyn ihan, ihan paikallaan, kukaan ei huomaa mua ?

Vaikka tyttö onkin jo verrattain kokenut retkeilijä, suurempiin nousuihin ei olla vielä tutustuttu. Hetan reitin ensimmäiset päivät siis näyttäisivät kuinka mäki+matka -yhdistelmä toimii. Toisen päivän suunnitelmana oli kivuta Pyhäkerolle ja laskeutua siitä Sioskurulle. Matkaa kertyy 8km ja nousua jotain 300metriä. Loput päivämatkat olisivat pidempiä, joten ensinousu toimisi hyvänä mittarina.

Matkalla ihmetytti kuka prkle oli kasannut keskelle polkua hiekkaharjanteen.. Myöhemmin syylliset kyllä löytyivät.

Hetta-Pallaksen voi mennä myös kaivurilla.

Juomatauko.

Sioskurulle laitettiin teltta pystyyn. Vaikka mäki olikin paikoin isohko, tuntui Sioskurulla tytöllä virtaa taas riittävän. Itse ruinasin tytöltä tunnin torkkuajan, koska olo oli jotenkin huono ja vetämätön. Eipä ole koskaan ennen vaelluksella tarvinnut kesken päivää levätä siksi että väsyttää aivan törkeesti eikä ruokakaan maistu. Likka piirteli vihkoonsa ja äiti torkkui.. Kun heräsin koomastani, keiteltiin vähän lisää ruokaa ja vielä iltapalaakin. Yksi uusi ruoka per reissu -teeman mukaisesti tällä reissulla testattiin jälkiruokana hedelmiä ja vaniljakastiketta. Toimii, ohje tulossa! Tytöllä on selkeesti massakausi menossa, sillä ruuan menekki oli taas aivan uskomaton. Aamupalan jälkeen lykkäsin käteen mässypussin jossa oli kävelyn ajaksi perusnaposteltavaa: kourallinen pähkinöitä ja rusinoita, vähän suklaata, pari keksiä. Ne oli tuhottu jo puolessavälin mäkeä, ja sitten oli nälkä. Ruuan jälkeen kävellessä meni taas pussukallinen mutusteltavaa, illalla iltaruoka, iltaruuan jälkeen iltapala, iltapalan jälkeen leipäpala, sitten iltapalan jälkiruoka ja vielä makuupussistakin kuului että mullon vielä nälkä. Itselle taasen ei maistunut oikein mikään eikä yöllä oikein nukuttanutkaan. Pyörin hikisenä pussissa koko yön.

Illalla ja aamullakin käytiin vähän keskustelua siitä huvittaako ylämäet ja pitenevät päivämatkat. Pyhäkero-Sioskuruhan on lyhyt väli, ja tulevat matkat olisivat pidempiä. Mäkiä olisi luvassa muitakin. Tytön tuomio oli ettei mäet ole kovin kivoja mutta pitkä matka tasamaalla ei ole niin justiinsa. Selvä. Jos mäet ei kiinnosta, ei ole hei mikään pakko. Tyttö on ollut mukana suolla, Valtavaaran kokoisilla mäillä, talvireissuilla -30asteen pistelevässä pakkasessa, on hiihtänyt retkillä itse ja istunut ahkiossa, nukkunut teltassa ja laavuilla sekä kesällä että talvella, nukkunut lumiluolassa, pomppinut mukana niin mustikkametässä kuin lakkasuollakin. Tähän asti kaikki on ollut ihan ok, mutta jos tyttö nyt sanoo ettei mäet ole kivoja ja ehkä mielummin ei niitä kävelisi, sitä on kuunneltava. Mitään suurempaa narinaa ei matkalla kuitenkaan kuulunut, korkeintaan pientä puhinaa mäessä. Tsemppaamalla loppumatkakin olisi varmasti mennyt, mutten näe siinä mitään mieltä. Jos lapsesta tuntuu ettei itse halua, edes puoliväkisin en 7-vuotiasta minnekään vie. Paitsi hammaslääkäriin.

Mikäli haluaa retken päättyvän muualle kuin Pallakselle tai lähtöpisteeseen, ei vaihtoehtoja ole kovin montaa. Hetta-Pallaksen välistä voi livistää joko Ketomellaan tai Vuontispirtille, muttei järkevästi oikein mihinkään muualle. Vuontispirtille mennessä on taasen aika monta mäkeä, joten päädyin siihen että seuraavana päivänä kävellään Tappurin tuvalle ja siitä Ketomellaan.


Leiri ja seuraavan päivän mäki.


Pakataan matkaeväitä.

Oliko eilen muka noin iso alamäki?

Raatoja matkalla.

Koipi.

Takana oli huonosti nukuttu yö eikä aamulla taaskaan mennyt alas oikein mitään, ja Tappurin tuvalla piti vielä levätäkin. Mikään ei oikeastaan maistunut, ei vesi, ei tee, ei ruoka, ei suklaa, ei mikään. Jonkunlaista kylmähorkkaa alkoi kehittyä joten nakkasin mehun sekaan pari pussia Finrexiniä ja koomasin laverilla hetken. Päivä oli tuulinen.

Tappurilla sattui klassinen kartanlukuvirhe. Vilkaisin nopeasti matkan Tappurista tielle olevan 6,6km, sehän oli ainoa matka jota kartassa oli sille välille mainittu. Polun alkupäässä oli kuitenkin jotain viittoja 8,5km, mutta kuittasin ne vaan uudeksi polkulinjaukseksi tai välimatkaksi jonnekin viereisen suopolun peränurkkaan. Matkalla tallatessa kuitenkin ihmettelin miksei niitä reilun kuuden kilometrin viittoja näy missään vaikka polku on selvästi oikea? No eihän niitä toki näy, sillä katsottu 6,6km oli tupaa edeltävästä risteyksestä jonnekin randomristeykseen, ei suinkaan perille asti, hah. Käveltiin sitten yhdeksän kilometrin pätkä karhusuota ilman taukoja. Mites se tytön sanonta menikään, tasamaalla pitkäkään matka ei ole niin justiinsa ..?

Matkalla kerättiin taas vähän lakkaa. Rinkka selässä lakkasuolla kykkiessä saa muuten oivallisen treenin! Otan vaan ton yhen, ei sitä varten tarvii poistaa rinkkaa, ai kato toinen, tossa kolmas, tuolla vielä yksi..


Suomaisemaa


Päätepistellä ei sitten näkynyt autoa. Auto oli siirretty etuajassa Pallakselle, kiitos vaan luottamuksesta meidän kävelyä kohtaan. Kokonaiskävelymatkaa reissulla tuli noin 26 kilometriä, ja hyvä reissu olikin! Kyyti Pallakselle autonhakuun järjestyi myös sujuvasti. Meidän reissu jatkui taas yhden huonosti nukutun yön ja syömättä jääneen lounaan jälkeen zombiena Ranualle, mutta mitä tekee tyttö? Juoksee eläinpuistossa elukalta toiselle, leikkii ja pomppii ja kiipeilee ja..

Oho, tipuin. Uudestaan!

En tiedä mistä toi ipana saa voimansa, sillä mun lihakset oli aivan pashkana!

Vielä muutama päivä meni kolmasosalla normaalista ruokamäärästä, huonosti nukkuen ja vielä huonommin juoden. Näin jälkikäteen on kohtuullisen helppo diagnosoida itselleen niinkin eriskummallinen juttu kuin nestehukka ! Normaalisti ennen reissua ymmärrän juoda kokoajan. Muistan juoda myös kävellessä, kunhan keskityn siihen. Nyt en juonut etukäteen enkä liiemmin matkallakaan, ja lämpöä oli kuitenkin kävelyyn varsin riittävät 20+astetta. Melko tukalaa. Vielä kun lisätään pari hienosti hikoiltua yötä, homma on sillä selvä.

Note to self: Muista juoda. Tulee parempi olo.
by mlekoshi